Onko musiikin kuunteleminen töissä aina hyvä asia?

2016-09-20

Kuulutko sinä heihin, jotka sanovat työskentelevänsä aina paremmin musiikkia kuunnellessaan? Se voi pitää paikkansa. Mutta ennen kuin laitat kuulokkeet korville ja painat play-painiketta, lue tämä!

Jos aiot opiskella jotain uutta tai lukea monimutkaista tekstiä, on parempi, että ympärilläsi on täysin hiljaista. Aivot eivät yksinkertaisesti oikein sovellu moneen yhtäaikaiseen tehtävään eivätkä pysty koodaamaan useita eri signaaleja yhtä aikaa. Joten vaikka kyse olisi menevimmästä suosikkikappaleestasi - sammuta se!

Jos sen sijaan paneudut tehtävään, jonka hallitset ja olet tehnyt aiemmin, osoittavat tutkimukset, että meillä on taipumusta työskennellä sekä nopeammin että energisemmin musiikin kanssa. Toinen vastaava tilanne, jossa musiikki on hyväksi, ovat tilanteet jolloin työpaikalla on meluista ja vilkasta. Vaikka yritämmekin, emme pysty olemaan kuulematta puheluita ja kovaäänisiä työkavereitamme. Aivot jatkavat tietojen vastaanottamista ja tuloksena on, että keskittymisesi kärsii ja stressaannut. Silloin on ehdottomasti paikallaan ottaa kuulokkeet esiin.