Aika on sijoiltaan

2015-10-28

Uuden älykkään teknologian ajateltiin auttavan meitä – sen sijaan työskentelemme pidempiä päiviä kuin koskaan ennen. Miten näin pääsi käymään, ja kuinka löydämme paremman tasapainon työn ja vapaa-ajan välille?

Ennen vanhaan kun jotakuta tavoiteltiin toimistoajan jälkeen, tälle soitettiin kotiin. Jos puhelin tuuttasi varattua tai jos kukaan ei vastannut, henkilön tapaamista joutui odottamaan seuraavaan aamuun. Nykyisin monet pitävät kunnia-asiana vastata salamannopeasti kaikkiin sähköposteihin. Sillä ei ole väliä, onko kyse pienestä vai isosta asiasta tai mikä vuorokaudenaika sattuu olemaan. Multitaskingista on muodostunut aikamme loistavin johtotähti, mutta se on tarkoittanut myös sitä, että olemme saaneet kulttuurin, jossa työ on läsnä kaikessa mitä teemme. Tämä on ajan mittaan luonnollisesti tuhoisaa ja tuskin hyödyttää ajatusta kestävästä yhteiskunnasta. Tutkijat puhuvatkin nykyisin, että meidän pitäisi arvioida uudelleen lähestymistapamme aikaan. Ylipitkät työpäivät eivät takaa menestystä, vaan aiheuttavat sen sijaan stressiä ja loppuun palamista. Sen vuoksi meidän tulisikin kysyä itseltämme, kuinka jäsennämme vuorokauden tunnit. Joten käsi sydämellä:

• Eikö monia pitkittyneitä tapaamisia voitaisi korvata sähköpostilla tai nopealla tilannepäivityksellä puhelimitse?

• Työskenteletkö pitkiä päiviä tehdäksesi vaikutuksen toisiin, saadaksesi heidät pitämään sinua tunnollisena ja pätevänä?

• Miten on mahdollista, että toiset ehtivät tekemään paljon enemmän kuin toiset?

Tärkeintä ei koskaan pitäisi olla yhteen projektiin kulunut tuntimäärä, vaan mitä tuloksia saadaan aikaan. Tällaisessa luovassa ilmapiirissä olemmekin Kinnarpsilla kehittäneet monitilaympäristön nimeltään Next Office – ABW. Joustava ja tehokas työympäristön kokonaisratkaisu säästää sekä sinun että työtovereidesi aikaa ja energiaa. Lue lisää täältä!

Kinnarpsin esittelytila Lontoon Clerkenwellissä on hyvä esimerkki tulevaisuuden työpaikasta, joka rakentuu kolmen Ceen periaatteeseen: concentration, collaboration ja contemplation.