Kinnarps tukee ebolan vastaista kampanjaa

2014-12-11

Ebola on yksi maailman tappavimmista ja tarttuvimmista sairauksista. Pelätty virustauti on tähän mennessä vienyt yli 4000 ihmisen hengen Länsi-Afrikassa. Siksi kansainvälinen Kinnarps-konserni päätti lahjoittaa joululahjarahansa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle, joka käy ebolasta kärsivissä maissa taistelua taudin voittamiseksi.

– Olemme hyvin kiitollisia Kinnarpsin lahjoituksesta – yksityisten ja yritysten lahjoitukset ovat edellytys sille, että voimme olla paikalla siellä, missä meitä eniten tarvitaan. Lääkärit ilman rajoja jatkavat työtään hoidon tarjoamiseksi ihmisille konfliktien vaivaamilla alueilla, kuten Irakissa, Syyriassa, Etelä-Sudanissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Lisäksi tarjoamme hoitoa ebolapotilaille Länsi-Afrikassa, kertoo Katharina Ervanius, Lääkärit ilman rajoja -järjestön yritysvastaava Ruotsissa.
Kinnarpsilla on jo pitkään ollut perinteenä palkita henkilökuntaansa joululoman kynnyksellä. Tänä vuonna palkitseminen toteutetaan yhteisenä lahjoituksena Lääkärit ilman rajoja -järjestön ihailtavaan taisteluun ebolaa vastaan.

Kinnarps supports the fight against EbolaKUVA: SYLVAIN CHERKAOUI/COSMOS

– Ebolatartunta koskettaa edelleen monia perheitä Länsi-Afrikassa samaan aikaan, kun se aiheuttaa suuren riskin avustustyöntekijöille. Siksi olemme päättäneet lahjoittaa rahaa tämän katastrofin vastaiseen kamppailuun, jolloin taudista kärsivät ihmiset saavat akuuttia apua ja hoitoa. Tämä lahjoitus osoittaa myös, että haluamme ulottaa yhteiskuntavastuumme kauas konsernimme rajojen ulkopuolelle, sanoo Kinnarpsin Human Resources Director Kjell Strandberg.

Kinnarps supports the fight against EbolaKUVA: KJELL GUNNAR BERAAS/LÄKARE UTAN GRÄNSER