Uusia pankkiliikkeitä

2014-06-24

Miltä kuulostaisi toimisto vanhassa pankkiholvissa? Detroitilaisyritys dPop on erikoistunut kekseliäiden toimistoratkaisujen etsimiseen.

Yhdysvaltain autoteollisuuden joutuminen ongelmiin oli shokki koko USA:lle, eikä vähiten Detroitille, jota tilanne koetteli rankasti. Nyt kaupunki alkaa vähitellen toipua, ja tyhjilleen jääneet vanhat rakennukset täyttyvät uudesta elämästä – joskus täysin odottamattomalla tavalla. 23-kerroksisen Chrysler Housen kellariin on muuttanut sisustusfirma dPop. Aiemmin tila toimi Dime Savings Bankin – joka aikanaan sai nimensä siitä, että pankkitilin avaamiseen tarvittiin vain 10 sentin kolikko (dime) – pankkiholvina, mutta kun pankki muutti pois, tilat jäivät tyhjilleen ja niitä käytettiin vain jäteastioiden säilytykseen. dPopille, jonka liikeideana on vanhojen rakennusten remontointi, se on täydellinen päämaja. Matalasuhdanteen aikana dPop on kasvanut nopeasti, ja nykyään yrityksellä on yli 60 työntekijää ja jatkuvasti uusia hankkeita meneillään eri puolilla kaupunkia. Kuriositeettina voidaan mainita, että dPopin pääomistaja on pikalainoja myöntävä yritys, ja idea sisustukseen panostamisesta syntyi sen joutuessa ottamaan vastuulleen kuluneita teollisuuskiinteistöjä.