Taito kadottaa kontrolli

2013-08-26

Paola Navone ei pelkää virheitä: erehdyksestä voi tulla kantava ajatus muotoiluun. 1970-luvulla tapahtuneesta debyytistään lähtien hän on ollut yksi italialaisen muotoilun rajoja rikkovista veteraaneista. Inspiraation muotoilutöihinsä hän löytää jatkuvilla matkoillaan ympäri maailmaa.

Toisin kuin monet kollegansa, Paola Navone ei tyydy luomaan yksittäisiä designesineitä. Hän lavastaa kokonaisia miljöitä monenkirjavaan mutta yltäkylläiseen kokonaisteokseen, joka vie ajatukset kuusi- ja seitsemänkymmenluvulle. Ja täältä saa tuntuman pehmeisiin kankaisiin, painavaan nahkaan, lämpimään puuhun, kylmään teräkseen. Mielellään käsityön ja konevalmisteisen yhdistelmänä, mutta mieluiten ei sarjavalmisteisena tai standardoituna. Gervasonille valmistettu InOut  on yksi hänen tuoreimmista esimerkeistään: täsmällinen teräsrakenne tuoleihin ja pöytiin; istuin- ja pöytäpinnat kosketeltavissa olevaa, läsnä olevaa puuta sovitettuna outoihin, vastakkaisiin mittasuhteisiin. Ja hän myöntää kehittelevänsä edelleen monia ideoita, jotka ovat peräisin 1980-luvun pahamaineiselta Memphis-ryhmältä, jossa hän yhdessä Ettore Sottsassin, Andrea Branzin, Michael Gravesin ja monien muiden kanssa tilitti tuntojaan modernismin form-follows-function-ajatuksen mukaisesti. Sen sijaan he antoivat sekoittaa teollisesti valmistettua ja käsityötä, pitkälle kehitettyä ja yksinkertaista tuotantotekniikkaa, halpoja ja kalliita materiaaleja teoksiin, joiden kantavana elementtinä oli kommunikaatio. Tänä päivänä Paola kuvaa muotoilufilosofiaansa yritykseksi yhdistellä vastakohtia yhdeksi kokonaisuudeksi.

– Uskon erehdykseen, kontrollin täydelliseen kadottamiseen. Monien on vaikea niellä se, mutta kun jokin menee valmistuksessa pieleen, seurauksena voi olla jotain, joka tuo jotain ylimääräistä suunnitellun lisäksi.

Hän näpelöi tuoliaan, ranskalaiselle Mercille piirtämäänsä mustavalkoista luomusta, ja selittää, että työkalussa meni jotain pieleen, materiaali jumittui ja poimuttui. Pinta ei ole täysin tasainen, vaan siinä on poimuja, joissa kuvio katkeaa ja muodostaa katkoksia, jotka antavat luonnetta. Paola nauraa makeasti ja sanoo, että tuloksesta tuli hänen mielestään täydellinen. Ja hän kertoo, että Kasthall halusi heittää hänen koekappaleensa pois koneen alettua temppuilla mutta että niistä tuli hänen omasta mielestä aivan loistavia, täysin ilman kontrollia. Mutta hän ei tavoittele sattumanvaraista muotoa. Hän ottaa kaikki matkoilla löytämänsä ideat mukaan suureen designpuuroonsa, ja kunnollisen sekoituksen jälkeen työssä on aina jotain, mikä erottaa sen massasta.

– Värit ovat mukana kaikessa, mitä teen, ja mieluisimpia ovat kylmät värit, jotka muistuttavat vedestä ja taivaasta. Sen sijaan en pidä lämpimistä maan väreistä. Tyylikkyys merkitsee minulle tasapainon, yksinkertaisuuden ja hieman vähemmän täydellisen yhdistelmää.

Paolan ura yltää muotoilu- ja arkkitehtuurilehti Domuksen toimittajan työstä hotellien sisustukseen, kokonaisiin tavaratalomallistoihin ja tietysti erilaisten muotoilualan yritysten taiteellisen johtajan työhön. Muutama vuosi sitten hän teki lavastuksia arvostetulle firenzeläiselle posliinivalmistajalle Richard Ginorille. Omiin esineisiinsä keskittymisen sijaan hän loi kokonaisen miljöön, jossa voi eksyä laajakankaan kokoisen lautasseinän keskelle. Siihen sisältyy ylettömästi perinteisesti ja modernisti muotoiltua posliinia, mutta myös ylisuuria pehmeitä sohvia harkitusti sisustetussa ravintolassa ja baarissa. Tämän vuoden Milanon kalustemessuille hän antoi Poltona Fraulle suunnitellussa Leathership -installaatiossa tunnettujen ja tuntemattomien designesineiden luoda uutta ilmettä kolmeen reiluista nahkakappaleista rakennettuun afrikkalaistyyliseen majaan. Hänen yksityishenkilöille suunnittelemansa kotimiljööt tarjoavat sekä tuttua että odottamatonta. Ja hän kertoo tyytyväisenä saaneensa tässä jokunen viikko sitten puhelun asiakkaalta, jonka mielestä uudessa asunnossa asuminen tuntui aivan lomalta. Sohvia, kaappeja ja sänkyjä, joiden muodot ja pinnat pistävät esiin oudoissa paikoissa mutta ovat silti tunnistettavissa. Värien osalta tarkoin harkittu mutta kaikkea muuta kuin perfektionistinen design, johon sisältyy myös runsaasti aistillisuutta.

Installaatio Richard Ginorille, 2009

– En pidä aggressiivisuudesta. Miksi pitäisi reagoida negatiivisesti tuoliin kotona herätessään? Mutta tärkeää ei ole se, mistä minä pidän tai en pidä, sen sijaan merkittävää on, että kalusteet merkitsevät jotain eivätkä ole mitäänsanomattomia, että ne antavat energiaa.

Onko tämä ehkä naisellinen asenne? Kysymyksen asettelu ei tunnu hänestä mukavalta, mutta hän myöntää, että italialainen muotoiluteollisuus on patriarkaalisempaa kuin vastaava pohjoiseurooppalainen.

– En oikein tiedä, mutta ehkä siellä tavoitellaan enemmän valtaa. Minua ei inspiroi pelkkä materiaali, minulla on erilainen asenne, olen herkkä eri asioille. Mutta naisten on oltava päättäväisiä, muuten...

Oikeastaan hän vierastaa muotoilun pääkaupunkia Milanoa ja asuu enimmäkseen Pariisissa. Mutta kaikkein eniten hän matkustaa, ja hän sanookin, että jos hän olisi nuori muotoilija nyt, hän olisi muuttanut Kaakkois-Aasiaan. Hänestä muotoilijan ammatista on tullut liian riippuvainen digitaalisista välineistä, ja hän puhuu tutkimistaan materiaalien maailmoista.

– Pidän äärimmäisyyksistä. Intiassa olen mukana tuotannossa, joka perustuu käsityöhön mutta jossa kaikki kuitenkin muotoillaan digitaalisesti.

Hän ei koskaan viihtynyt koulussa, ja hän nauraa muistaessaan, ettei yksikään opettaja tahtonut hyväksyä hänen opinnäytetyötään hänen kotikaupunkinsa Torinon arkkitehtikoulussa vuonna 1973. Hän sai suoritettua tutkintonsa vasta, kun Alessandro Mendini löysi hänet. Mendini puolestaan teetti kirjan ja perusti rääväsuisesti uutta luovan muotoiluliikkeen Alchimian, joka perustui Navonen teksteihin radikaalista muotoilusta. Paolan lahjakas julkinen hyökkäys perinteistä muotoilua vastaan jatkui sitten Memphis-liikkeessä, johon perustuu nykyään Italian vahva asema muotoilun maailmassa. 
– Olen aina kulkenut omia teitäni. Monet tämän päivän muotoilijoista keskittyvät aivan liikaa tuottamiseen, he voisivat hyvin haaveilla hieman enemmän.


Teksti: Leo Gullbring