Sir Paul McCartney

Polar Music Prize - musiikkialan huomionosoitus Nobelin varjossa

Kun palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992, se meni Paul McCartneylle, mikä oli samalla kertaa sekä loogista että ironista. Loogista, koska ilmoittaessaan palkinnon perustamisesta Djurgårdenin huvilallaan pidetyssä lehdistötilaisuudessa Stikkan Andersson vastasi, että Beatles olisi mahdollinen voittaja, jos yhtye olisi vielä olemassa.

Ironista siksi, että hänellä oli noin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin mahdollisuus ostaa oikeudet Beatlesin tuotantoon. Se oli epäilyksettä Stikkan Anderssonin suurin ammatillinen erehdys.

Muuten suurin osa tuotosta tulisi hänelle. Vaatimattomissa oloissa kasvanut Stikkan Andersson kiinnostui varhain kansankomiikasta ja revyymusiikista. Hän huomasi pian, että ulkomaisiin hitteihin kannatti kirjoittaa ruotsinkielisiä tekstejä,mutta varmuuden vuoksi hän työskenteli – uransa alussa - sanoittamisen lisäksi myös opettajana. Lopulta hän uskalsi vaimon kannustuksen ansiosta luopua opetustyöstään.

Stikkan Andersson perusti Sweden Music -yhtiön ja sittemmin Polar Recordsin, löysi Abban ja menestyi ennennäkemättömällä tavalla maassa, jossa rikkauden etuja pidettiin kyseenalaisina. Se, että Polar Music Prize -palkinnolla ei vieläkään - viidentoista vuoden jälkeen – ole Stikkan Andersonin toivomaa asemaa, johtuu juuri tästä problematiikasta. Polar Music Prize -palkinnon luovuttaa Ruotsin kuningas juhlavin menoin. Joka vuosi nimetään kaksi palkinnonsaajaa, toinen klassisen ja toinen populäärimusiikin maailmasta. Molemmat saavat miljoona kruunua.Voittajat valitseva palkintolautakunta muodostuu Musikaliska Akademin, alan eri järjestöjen sekä Stikkan Anderssonin perheen edustajista.

Stikkan Anderssonilla oli suuret odotukset hänen tehdessään lahjoituksensa Musikaliska Akademille vuonna 1989. Hän oli juuri myynyt Polar Musicin Polygramille (jonka Universal Music sittemmin osti) ja halusi tällä tavalla luoda oman muistokirjoituksensa. Lahjoitettu summa oli 42 miljoonaa kruunua, ja tavoitteena oli luoda ”musiikin Nobel-palkinto”. Kuninkaan läsnäolo loistokkaissa palkinnonjakoseremonioissa on tietysti osa tätä pyrkimystä.

Stikkan Andersonilla on aina ollut suuret tavoitteet, mutta ne eivät aina ole olleet yhtä salonkikelpoisia kuin ajatus kuninkaallisesta musiikkipalkinnosta. Hänen suurimmat saavutuksensa sijoittuvat sen sijaan populäärikulttuurin alueelle, missä hän oli kymmenien vuosien ajan niin vaikuttava tekijä, että häntä alettiin lyhyesti ja ytimekkäästi kutsua nimellä ”Branschen” (ala).

Stikkan Anderson oli kansanmies, joka ymmärsi, mitä kansan voitiin arvella haluavan kuunnella. Kun Abba voitti Euroviisut vuonna 1974, hän oli jo luonut koneiston, joka oli riittävän laaja käsittelemään maailmanlaajuista markkinointia ja jakelua. Abbasta tuli eräs maailman eniten myyvistä popyhtyeistä ja Stikkan Andersonista yksi Ruotsin rikkaimmista miehistä.

Mutta hän ei päässyt siihen helpolla. Koska hän raivasi tietä uusilla alueilla Ruotsissa, missä musiikkia ei ollut koskaan ajateltu kauppatavarana, hän sai usein kuulla kovaa kritiikkiä ja syytteitä kyynisyydestä. Ja kun Abban tuomat miljoonat alkoivat virrata ja piti sijoittaa, häntä syytettiin veronkiertäjäksi. Tiukoissa tilanteissa hän taas mielellään antautui ja korosti silloin olevansa taustaltaan tavallinen ja väheksyvänsä hienoja yhteyksiä, kriitikoita ja kulttuurieliittiä, jonka jäsen hänestä itsestään myöhemmin tuli.  

Stikkan Anderson nukkui pois vuonna 1997. Sen jälkeen Polar Music Prize on elänyt omaa elämäänsä. Kohu palkinnon ympärillä vaihtelee palkittavien maineesta riippuen. Kukaan ei taatusti unohda Bob Dylanin nyrpeää ilmettä kuninkaan rinnalla Berwald-hallissa vuonna 2000 tai Bruce Springsteenin vilpitöntä ylpeyttä hänen vastaanottaessaan palkintoa kuoronjohtaja Eric Ericssonin rinnalla vuonna 1997. (Ericsson on muuten toistaiseksi ainoa tämän kunnian osakseen saanut ruotsalainen.) Vuonna 2003 palkintolautakunta piti pianisti Keith Jarretia niin ylivoimaisena, että hän sai palkinnon yksin. Suuria huomionosoituksia myönnettäessä keskitytään useammin siihen, mitä taiteilijat ovat tehneet kuin siihen, mitä he voivat myöhemmin saada aikaan. Sama pätee Polar Music Prize -palkintoon. Kukaan ei voi vakavissaan väittää, ettei tämänvuotinen palkinnonsaaja Led Zeppelin olisi ansainnut palkintoaan, mutta on myöskin vaikea kuvitella, että he tekisivät jotain merkittävää vielä tulevaisuudessa. Led Zeppelin saa Polar Music Prizen suurelta osin musiikista, jota yhtye teki 70-luvun alussa ja joka enteili raskaan rockin tuloa.

Klassisen musiikin palkinnon saaja on oikeastaan ajankohtaisempi. Venäläinen kapellimestari Valery Gergiev toimii edelleen Marlinski-teatterin johtajana Pietarissa ja on viime vuosina herättänyt huomiota maailmanlaajuista mielenkiintoa herättäneellä konserttisarjalla Beslanin koulusurman uhrien hyväksi. Gergiev on alun perin kotoisin Pohjois- Ossetian tasavallasta. Palkinnon vahvuus on siinä, että siinä keskitytään ainoastaan musiikkiin ja palkintolautakunta näyttää lähes jurosti välttelevän suuntauksia ja järjestelyjä. Kaikki miettivät kuitenkin: Olisiko Abba voinut saada palkinnon, vai kuuluivatko he liiaksi popkulttuurin edustajiin?

Po Tidholm