Kinnarps Magazine - Nro 8

Hyvää työpäivää

Kilpailu pätevistä työntekijöistä kasvaa ja työympäristö nähdään tärkeänä työntekijöiden viihtymisen kannalta. Myös kasvavat vuokrakustannukset ja uudet toimintatavat haastavat kehittämään innovatiivisia ratkaisuja tulevaisuuden työympäristöihin. Päämäärämme on tarjota työympäristöihin toiminnallisia ja viihtyisiä sisustusratkaisuja kustannustehokkaasti. Tämä toimintamme keskeinen osa on saanut pontta uusista ergonomisista kalusteista. Alkuvuodesta 07 lanseeratut neljä uutta tuotesarjaa ovat saaneet mukavan vastaanoton markkinoilla. Olemme kaikenaikaa myös panostaneet palveluidemme ja osaamisemme kehittämiseen. Asiakkaan avuksi keräsimme laajan palvelutarjontamme Kaikki valmiina –konseptiksi, josta kerromme lisää tässä lehdessä. Lue myös Operaatio Merenneidosta, WWF Suomen Itämeri-työstä. Se on sydäntämme lähellä oleva tukikohde, joka on ollut paljon esillä viimeaikaisessa ympäristökeskustelussa.

Henrik Slotte, toimitusjohtaja, Kinnarps Oy

image