Ingo Maurer

Hehkulamppu, jolla on siivet. Moni on nähnyt sen, hiukan surrealistisen pöytälampun, joka on korkealla, ohuella ja tutisevalla teräsjalustalla. Jos ei ole törmännyt alkuperäiseen, jonka valosuunnittelija Ingo Maurer lanseerasi viisitoista vuotta sitten, on tuskin voinut välttyä näkemästä jotakin monista kopiointiyrityksistä, joita on ilmestynyt myöhemmin.

Häntä on kutsuttu valorunoilijaksi, tuota nyt 75- vuotiasta saksalaista, jonka värikkäät ja runsaasti varjoja sisältävät asennukset ja laitteet mullistivat näkemyksen valaistuksesta ja valoista. Hänen tehokkaat, aina sekä teknisesti älykkäät että visuaalisesti koristeelliset luomuksensa ovat ravistelleet koko käsitystä perinteisestä lampusta varjostimineen ja jalkoineen. Uransa alussa hän kokeili sekä halogeeneja että valodiodeja. Perustavana ajatuksena on usein ollut itse valonlähteen muuttaminen kauniiksi, mielikuvitusta kiehtoviksi esineiksi. Bodensee-järven Reichenaun saarella syntynyt, nykyisin Münchenissä asuva Ingo Mauer kutsuu itseään yhä itseoppineeksi. Hän aloitti itse asiassa graafisena suunnittelijana ja saapui freelancerina New Yorkiin 1960-luvulla. Siellä hän tutustui elinvoimaiseen amerikkalaiseen popkulttuuriin, josta hän sai tärkeää inspiraatiota. Muutaman USA:n vuoden jälkeen hän matkusti kotiin, perusti ”Design M” -studion eräälle takapihalle Müncheniin ja alkoi tuoda markkinoille erilaisia laitteita.

Jo ensimmäisestä lampusta, vuonna 1966 syntyneestä, kuvaavasti ”Bulb”-nimisestä (”hehkulamppu”) lampusta, tuli suuri menestys. Sitä pidetään edelleen läpimurtona, ei vain Maurer itse vaan myös yleisessä ajattelussa, kun kyse on laitteista. Lamppu näyttää yksinkertaisesti tavalliselta hehkulampulta, mutta se on huomattavasti suurempi ja valmistettu puhalletusta lasista ja kierteinen alaosa kromista. Suurempaan lasimaljaan asetetaan sitten kokonaan näkyviin ”aito” hehkulamppu valonlähteeksi.

Juuri leikittely suurennetuilla arkipäiväisillä esineillä kuten miehen korkuisilla huulipunan muotoisilla veistoksilla oli sitä, millä amerikkalaiset poptaiteilijat kuten Claes Oldenburg herättivät huomiota juuri siihen aikaan, jolloin Ingo Maurer itse kertoo saaneensa runsaasti inspiraatiota.

Innovatiiviset laitteet ovat tehneet yhden pääuran hänen toimintaansa, eräinä kohokohtina ”Bulb” ja ”Lucellino”, joksi kutsutaan vuoden 1992 siivellistä lamppua. Aivan kuten suosituksi tulleen lasipallon kanssa, hän onnistui siinäkin jälleen kerran muuttamaan alastoman hehkulampun kiehtovaksi, tällä kertaa hieman eläintä muistuttavaksi esineeksi.Tätä vaikutelmaa lisää se, että lamppu syttyy ja sammuu hipaisemalla hentoja siipiä.

Toisen pääuran hänen työssään muodostavat tehokkaat valoasetelmat ja installaatiot. Vuosien varrella niistä on syntynyt lukemattomia hahmoja ja kaikenlaisiin ympäristöihin. Julkisista ja arkisista mitä ylellisimpiin ja taiteellisimpiin. Ingo Maurerin ratkaisut ovat kuitenkin aina jälkimmäistä laatua. Vaikka olisi kyse metroasemasta, kuten Münchenin Westfriedhofista, missä hän on ripustuttanut kahdeksan jättimäistä valokupolia laiturin yläpuolelle. Ulkopuolelta ne ovat metallia, mutta sisäpuolen voimakas punainen, keltainen tai sininen saa valonäyttämöllä liikkuvat ihmiset näyttämään muutaman hetken näyttelijöiltä näyttämöllä.

Tai katsotaan Brysselin Atomium-monumenttia, joka rakennettiin vuoden 1958 maailmannäyttelyyn. Ajan myötä siitä on kuitenkin tullut kulunut ja nukkavieru. Vuonna 2006 tämä jättimäinen rautamolekyylin malli avattiin uudelleen, nyt Maurerin valaisemana ja muutettuna loistavaksi nähtävyydeksi. ”Ystävällinen invaasio ulkoavaruudesta” on hänen itsensä antama nimi valoinstallaatiolle, jossa voimakkaasti valaistut ”kosmiset” pisteet antavat vierailijalle vaikutelman avaruusaluksesta.Tätä korostavat valonsäteissä keikkuvat pienet robottimaiset hahmot.

Saksalaisen muotoilututkijan Christian Burchardin mukaan Ingo Maurerin vaikutus uuteen valosuunnittelijasukupolveen on ollut valtava. ”Puhtaasti muotokieltä ajatellen hän käyttää työssään valtavasti erilaisia ilmaisukeinoja”, hän on selostanut. ”Joskus muotoilu on puhtaan pelkistettyä ja minimalistista, joskus siihen on lisätty koristeellisia piirteitä. Kauttaaltaan mukana on kuitenkin aina tiiviitä kertovia piirteitä.”

NewYorkin kansallisen muotoilumuseon Copper- Hewittin johtaja Paul Warwich Thompson, joka tänä syksynä isännöi myös Ingo Maurerin retrospektiivistä näyttelyä ”Provoking Magic”, pitää muotoilijaa eräänä tämän hetken merkittävimmistä.

”Syynä on hänen halunsa murtaa jatkuvasti rajoja, tutkia uutta”,Thompson selitti ennen näyttelyn syyskuussa 2007 pidettäviä avajaisia. ”Hänen töissään on aina huumoria ja leikkisyyttä, ja installaatiot herättävät voimakkaita tunteita.” Näyttely ”Provoking Magic: Lighting of Ingo Maurer” New Yorkin kansallisessa muotoilumuseossa Cooper-Hewittissä jatkuu 27. tammikuuta 2008 asti. Tunnettu valosuunnittelija takapihalta Münchenistä – nykyään myös Lontoon Royal College of Artin kunniatohtori – on myös yhä oma tuottajansa Ingo Maurer GmbH:n välityksellä. Pääkonttori on yhä samassa kaupungissa, vaikka toiminta on vuosien myötä jatkuvasti laajentunut. Nykyään firmassa on noin 70 työntekijää, joiden kanssa Maurer tekee tiivistä yhteistyötä. Sen keskeyttävät kuitenkin ajoittain matkat Sakkaran seudulle Egyptin erämaassa, missä hän käy keräämässä uutta energiaa kaukana sivilisaatiosta ja mietiskelemässä valon sisintä olemusta. ”Valo voi olla aistillista, miellyttävää, jopa vaarallista”, hän on sanonut. ”Valo voittaa tieteen, luonnon, jopa taiteen – siinä on samaa voimaa kuin itse elämässä.”

Ingrid Sommar

Näyttely ”Provoking Magic: Lighting of Ingo Maurer” New Yorkin kansallisessa muotoilumuseossa Cooper-Hewittissä jatkuu 27. tammikuuta 2008 asti.