Pöytä, joka auttaa kuuntelemaan

Akustiikkaan vaikuttavia tekijöitä on muitakin kuin seinäkkeet ja keinotekoiset taustaäänet. Nyt parempaan ääniympäristöön voi vaikuttaa myös kalusteilla. Hyvä esimerkki tästä on Silent Whisper -pöytä.

Pöydän on piirtänyt Sigrid Strömgren, Götebrogin muotoilun ja taidekäsityön korkeakoulun HDK:n mestarioppilas. Hän huomasi ääntä vaimentavien kalusteiden mahdollisuudet harjoitellessaan sapattivuoden aikana melututkijoiden apuna Sahlgrensk-sairaalassa Göteborgissa.
- Perusideanani on estää melun syntyminen kokonaan, hän kertoo.
Sigridin suunnitteleman ja Materian valmistaman pöydän levy pienentää äänenvoimakkuutta 10 desibelillä. Tämä tarkoittaa melun puolittumista yleisesti käytettyihin laminaattilevyihin verrattuna. Salaisuutena on värinää vaimentava, tavallisista, yleensä jälkikaikua vaimentavista äänenvaimennuslevyistä poikkeava materiaali pöydän pintakerroksen alla. Sigrid valmistui HDK:sta keväällä 2007 tehtyään lopputyönsä ääntä vaimentavista kalusteista. Prototyyppien valmistamiseen hän sai apua Materialta, mikä on sittemmin johtanut jatkuvaan yhteistyöhön. Silent Whisper -pöydän rakenteelle on nyt haettu patenttia.
- Tehtävää on paljon, hän toteaa. Keskusteluihin ja rentoutumiseen suunnitellut ympäristöt ovat usein kaikkein meluisimpia.

teksti: Ingrid Sommar

 

Lisätietoja Silent Whisper -pöydästä.