Kiinnostavaa imagoa luomassa

Varsovaan äskettäin rakennetun maamerkin huipulla rakennussuunnitteluyhtiö Sjaelso kohtaa Kinnarpsin. Sisustussuunnittelu on yksi monista tavoista luoda yhtiölle erottuva imago näillä nopeasti kasvavilla markkinoilla.

Rakennussuunnittelualan kansainvälisen toimijan Sjaelson puolalaisen tytäryhtiön toimitusjohtaja Jan Christensen katselee yli Varsovan, kaupungin, jota hän on kutsunut kodikseen yhdentoista vuoden ajan. Hänen uusien toimitilojensa ulkopuolella pääkaupungin keskustassa, aivan keskusaseman vieressä, historia kohtaa tulevaisuuden. Lasiseinän läpi voi nähdä jättimäisiä kirkkaanpunaisia rakennusnostureita työskentelemässä arkkitehti David Libeskindin suunnitteleman, purjetta muistuttavan pilvenpiirtäjän parissa.Toinen lasiseinä avautuu työmaan suuntaan, missä kaupunkia koristaa pian myös toisen maailman tunnetuimpiin lukeutuvan arkkitehdin, Zaha Hadidin, suunnittelema 250 metriä korkea Lilium Tower. Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä alue kuuluu kaupungin nopeimmin kasvaviin, mikä koskee myös Sjaelsoa.Vuoden 2007 alussa kolme henkilöä perusti yrityksen 50 neliömetrin toimistoon. Nykyään uusia 500 neliömetrin tiloja jakaa 17 työntekijää.

”Ennen muuttoa meillä oli toivelista, joka perustui ajatukseen, että sisustuksen tulisi sekä olla sopusoinnussa Sjaelson palvelujen ja tuotteiden kanssa että vahvistaa niitä – laadukkaita asuin-, toimisto- ja vähittäismyyntitiloja. Alamme kovan kilpailun huomioon ottaen toimisto varusteineen ja ilmapiireineen oli yksi monista tavoista korostaa yritysprofiiliamme. Hyvä sisustussuunnittelu lisää sen viehätystä sekä asiakkaiden että työntekijöiden keskuudessa, ja pyrimme tuomaan esiin Sjaelson imagoa nuorena, dynaamisena ja kiinnostavana skandinaavisena yhtiönä”, Jan Christensen toteaa ja jatkaa:

”Oli, ja on edelleen, tärkeää käyttää sisustussuunnittelua sen osoittamiseksi, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme ja tarjoamme heille parasta niin suunnittelun, laadun, ergonomian kuin toimivuudenkin näkökulmasta. Vaadimme myös hyvää viestintää, minkä vuoksi päädyimme avoimeen toimistoympäristöön, jossa jokainen tuntee osallistuvansa ja tietää, mitä milloinkin tapahtuu, mikä oli uutta monille paikallisille työntekijöillemme tiimityö on projekteissamme ehdottoman tärkeää.Jos pystymme tarjoamaan hyvän työympäristön poikkeuksellisine lisineen, olen varma, että työntekijämme ovat tulevaisuudessa paremmin sitoutuneita työhönsä, mikä taas tukee koko yhtiön kehitystä. Sjaelson kaltaisessa tietopainotteisessa yhtiössä on äärimmäisen tärkeää saada palvelukseen oikeanlaisia työntekijöitä ja pitää heidät.

Positiivinen alku
Toimiston suunnittelussa kenties silmäänpistävin tekijä on sen viihtyisä tunnelma – kiitos avokeittiön, kutsuvan sohvaryhmän, työpisteiden pöytälamppujen ja epävirallisempiin kokouksiin tarkoitettujen nostettavien pöytien. Selkeitä lämpimän ruskean ja beigen sävyjä täydentävät skandinaaviset nyanssit tammen ja koivun muodossa. Yksikokoushuoneistaonmaalattukirkkaanvihreäksi, mikä luo dynaamisen kontrastin. Jan Christensenin kertomuksen mukaan asiakkaiden reaktiona on ollut: ”Onpa teillä täällä upea paikka!” Tämä tuo kokoukseen erittäin positiivisen ilmapiirin. ”Kun asiakkaat saavat hyvän vaikutelman toimitiloistamme, he vakuuttuvat myös palvelumme laadukkuudesta.” hän toteaa ja lisää, että seuraava vaihe on etsiä taideteoksia, jotka lisäävät viihtyisää tunnelmaa entisestään. Kun kysytään, miksi valinta osui Kinnarpsiin, hän vastaa, että se johtui valikoiman skandinaavisesta tyylistä sekä alusta alkaen tehtäväänsä erittäin sitoutuneesta ja perehtyneestä sisustussuunnittelijasta. Kinnarpsin puolelta projektissa ovat mukana Kamil Kapcinski ja arkkitehti Anna Kopec. ”Aloitimme elokuussa 2007 ja tapaisimme lähes päivittäin kuukauden ajan. Jokainen prosessin vaihe toi uusia näkemyksiä, ja yhdessä onnistuimme viemään alkuperäisen vision askeleen pidemmälle – lopputulos oli positiivinen yllätys sekä minulle että asiakkaalle.Yhteistyöllemme oli luonteenomaista tyypillinen skandinaavinen työskentelytapa – joustava ja rento – aivan kuin tuloskin”, Anna Kopec päättää.

Susanne Helgeson

Kinnarps Oy
Rälssintie 2 00720 Helsinki
puh. 020 7561 200 email: kinnarps@kinnarps.fi