Heistä tulee pian todella kuuluisia

Nämä sanat oli kirjoitettu erityisen mustilla kirjaimilla englantilaiseen muotoilualan lehteen Iconiin syksyllä 2005.Artikkelissa käsiteltiin ruotsalaista Front-muotoilijaryhmää, joka komeili myös saman lehden kansikuvassa.Tämä ennuste on syytä ottaa vakavasti, eikä vähiten siksi, että se näyttää nyt, runsaan vuoden kuluttua olevan hyvää vauhtia toteutumassa.

 

Front koostuu neljästä nuoresta teollisuusmuotoilijasta, kaikki naisia. Sofia Lagerkvist, Charlotte von der Lancken, Anna Lindgren ja Katja Sävström tapasivat opiskellessaan teollisuusmuotoilua tukholmalaisessa taideoppilaitoksessa. He löivät itsensä läpi ryminällä jo ensimmäisillä yhteisillä töillään, joita esiteltiin Tukholman kalustemessuilla vuonna 2003. Eniten huomiota herätti teos ”Design by animals”, jossa he olivat antaneet eläinten, kuten rottien ja käärmeiden, luoda kuvioita ja muotoja tapetteihin ja huonekaluihin. Kun lopullinen muotoilu jätettiin eläinten tehtäväksi, muotoiluprosessin ratkaisevaksi tekijäksi muodostui sattuma. Mieleen nopeasti tuleva kulttuuriin perustuva kysymys siitä, mikä on hyvä ja hyödyllinen muoto, sai uuden ja odottamattoman näkökulman. - Oikeastaan olimme toivoneet, että eläinten tekemät kuviot olisivat paljon rumempia, Sofia Lagerkvist kertoo. Mutta valitettavasti kaikesta tulikin aika siistiä.

Toinenkin uusi projekti ”Technology in new form” herätti huomiota. Siinä tytöt olivat ottaneet käsittelyyn kotielektroniikan. Tai pikemminkin sen, että tekniset laitteet, kuten cd-soittimet ja matkapuhelimet, näyttävät aina niin samanlaisilta. Mustia, nelikanttisia laatikoita. Miksi, he ihmettelivät. Ja antoivat kauniin lasisen koristemaljakon toimia kaiutinten suojuksena… Kesällä 2006 he oleskelevat vielä valtavassa linjaautotallissa Etelä-Tukholmassa. Kuluneissa, teollisuuden leimaamissa tiloissa, joissa tilaa on valtavasti, vieraat on otettava vastaan alhaalla portilla, jotta he eivät eksyisi mutkitteleviin käytäviin ja kaikuviin betoniholveihin. Kolkkoihin tiloihin on muuttanut muitakin taiteilijaryhmiä, muusikkoja ja taiteilijoita. Rakennus on tarkoitus purkaa pian.

- Harmi, toteaa Anna Lindgren, joka avaa minulle portin.Tyypillistä, että tällaisten luovien ja  inspiroivien miljöiden on kadottava. Heidän päämajalleen on tyypillistä ryhmän käsitteellinen ja tutkiva toiminta. Ensimmäisenä silmiin osuu siro, luonnollisen kokoinen hiilenmusta muovihevonen – todellisuudessa lampunjalka kapinalliselle hollantilaiselle Mooi-huonekalufirmalle. Aivan sen vieressä on mukava istuinryhmä tapaamisia varten. Laatikkopinoja ja prototyyppejä pitkin seiniä, mm. proto Materialle suunnitellusta realistisesta paperikorista, joka pyöristyy kupumaisesti, mitä enemmän sitä täytetään. Toisessa huoneessa on komeat työpöydät jokaiselle Front-ryhmän jäsenistä.Väkeä tulee ja menee, joka nurkasta kuuluu hiljaisella äänellä käytäviä innostuneita keskusteluja.

Tämän ryhmän mielenkiintoisimpia seikkoja on, että kaikki liikkuvat yhtä luonnollisesti sekä muotoiluettä taideympäristössä. Itsestään selviä areenoita ovat sekä taidegalleria että teollisuuden tuotantoprosessi. Oudoimmatkin ideat toimivat usein kokeellisen tuotekehittelyn tavoin, eivät ainoastaan ainutlaatuisina taideprojekteina. - Massatuotannosta olemme tietysti kiinnostuneita, kertoo Charlotte von der Lancken. Mutta silloin tärkeintä ei ole tehdä tavaroita, jotka myyvät, vaan tärkeintä on esineen rooli elämässämme. Juuri tähän aiheeseen he ovat panostaneet kunnolla, mistä tuloksena on syntynyt ”punainen” kokoelma. Sarja taianomaisia pikkuesineitä, söpöjä makaavia metsäkauriita, jotka on valmistettu tehokkaan kirkkaanpunaisesta muovista, ja niissä on kirjaimia. Ensimmäisenä tehtävänä oli haastatella noin sataa ihmistä esineistä, jotka ovat olleet heille erityisen tärkeitä. Joitakin  esineistä valittiin ja valmistettiin punaisesta muovista  haastateltavien omien kertomusten ja vaikutelmien mukaan. Seuraava vaihe on levittää punainen väri ympäri maailmaa. Sekä odottaa uuden omistajan reaktioita, kuvia ja kertomuksia.
- Pitkäaikainen projekti, Anna myöntää. Frontia on pidetty yleisesti kaivattuna ja terveenä vastapainona perinteisen ankaralle ja tyylipuhtaalle skandinaaviselle muotoilulle. Ryhmän työtavoille on tyypillistä, että ideat usein syntyvät ja niitä muokataan tuotantoprosessien myötä. Heidän ajatuksissaan ei ole päällimmäisenä se, miltä esineet näyttävät, vaan se, miten ne valmistuvat. Mistä vuorostaan syntyy erikoisia muotoja. Front-projekti alkaa aina  ennakkoluulottomasta ja avoimesta keskustelusta. Se johtaa vähitellen ainutlaatuiseen
ja valikoituun problematiikkaan.Tämän vuoksi ryhmän jäsenten rooli muistuttaa lähinnä tutkijan
työtä. He ottavat selvää kaikesta valittuun aiheeseen liittyvästä. He tutkivat, lukevat ja haastattelevat. - Meistä on hauskaa ottaa yhteyttä asiantuntijoihin, joilla on futuristisia taitoja. Ja käyttää niitä uusilla tavoilla, Anna selvittää. Juuri siten syntyi newyorkilaisen galleristin Barry
Friedmanin näyttelyyn Art Baseliin Floridan Miamiin tarkoitettu kokoelma ”piirrettyjä” huonekaluja vuosi sitten.Tätä kirjoitettaessa projekti on edelleen ällistyttävän tuntematon Ruotsissa ja muualla maailmassa. Mutta Icon-lehden ennuste pitää paikkansa. Tästä Front-projektista voidaan odottaa TODELLA kuuluisaa. Muotoilijat yhdistelivät projektissa kahta digitaalista tekniikkaa.Toisen nimi on Motion capture, ja sitä käytetään yleensä animaatiofilmeissä. Toinen on Rapid prototyping -tekniikan muunnelma, joka tunnetaan hyvin teollisen tuotekehittelyn alalla. Motion capture
vangitsee realistisia liikekuvioita, niin että niitä voidaan digitaalisin keinoin käyttää piirretyissä kuvissa. Rapid prototyping puolestaan muuntaa tietokoneella tehdyt luonnokset kolmiulotteisiksi prototyypeiksi. Charlotta napsauttaa hiirtä, ja näytöltä nähdään, miten eräs ryhmän jäsen liikuttaa kättään nopeasti ilmassa ja luo muutamalla liikkeellä näkymättömän tuolin. Seuraavassa kohdassa nähdään, miten näkymättömät viivat muuttuvat fyysiseksi aineeksi. Hitaasti muovisesta ammeesta kasvaa tuoli. Lopuksi nähdään valmiit huonekalut sijoitettuina yhteen huoneeseen. Erikoinen lamppu ja tuolit, jotka ovat tulosta digitaalisen elokuva- ja teollisuustekniikan yhdistelystä, näyttävät
samalta kuin ne olisi juuri noudettu sarjakuvalehdestä. Mutta siellä ne näkyvät aivan selvästi gallerian lattialla Miamissa. - Tämä ei ole vielä aivan valmis, hän kertoo. Mutta
jatkamme kyllä sitä, suunnittelemme lisää materiaalia esimerkiksi syksyllä pidettävään lehdistökonferenssiin. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, he kertovat. Muutamassa vuodessa tuntemattomuudesta laajaan kansainväliseen suosioon. Näyttelyitä Milanossa, Tokiossa, Amsterdamissa. Samalla yhteiset arkiset työpäivät ovat hämmästyttävän samanlaisia. Sama keskusteleva työtapa. Sama aherrus käytännön toimien parissa. Esineitä on haettava kellarista, painavia esineitä, joita on kuljetettava edestakaisin. - Molempia, sanoo Anna. Sekä hyviä että huonoja puolia. Rakennustyöläisen pakerrusta ja tyylikkäitä juhlia, jotka tuovat runsaasti julkisuutta.
- Mutta aina olemme riippuvaisia toisistamme. Erilaisista näkemyksistämme ja taidoistamme. Yhdessä saavutamme sellaista, mihin kukaan meistä ei yksinään pystyisi. INGRID SOMMAR