Neljä uutta tuotesarjaa

Toimistokalustemarkkinat kasvavat samoin kuin joustavuuden lisäämistä, ergonomiaa ja toimivuutta koskevat vaatimukset. Trendit tulevat ja menevät, mutta tuoli, pöytä, seinäke ja säilytysratkaisu säilyvät. Pohjolan suurimmilla kalustemessuilla, Stockholm Furniture Fairillä, Kinnarps esitteli kaikkien aikojen laajimman tuotevalikoimansa, jonka kokoelmanimenä on 4xMissions.

 

Useimmat meistä tekevät töitä kahdeksan tuntia päivässä. Monet työnantajat ovat havainneet henkilökunnan lisääntyneen hyvinvoinnin edut ja asettavat siksi yhä suurempia vaatimuksia entistä paremmalle ergonomialle, samoin kuin työympäristön joustavuuden ja toimivuuden lisäämiselle. Viimeisten kymmenen vuoden aikana myös toimisto- ja kotiympäristöön tarkoitettujen kalusteiden rajat ovat alkaneet hälvetä. Vastaanottotilat voivat muistuttaa pikemminkin yksityistä aulaa, kokoushuoneet olohuonetta ja keittiötä, jotka saavat tulijantuntemaan olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi. Monet työympäristöjen parissa työskentelevät sisustusarkkitehdit
sanovat, että persoonallisemmista sisustuksista, jotka mielellään luovat ”kodin tunteen”,
on tullut tapa luoda yritykselle identiteetti. Sisustus auttaa profiloinnissa heijastamalla yrityksen
toimintaa ja politiikkaa. Vuoden 2007 Stockholm Furniture Fair -messuilla, jotka ovat Pohjolan tärkeimmät ja suurimmat kalustemessut, oli toimistokalusteyritysten keskuudessa havaittavissa selkeä trendi: erilaisia ratkaisuja sekä äänieristykseen että tilojen erottamiseen. Eräänlaista huolenpitoa niistä, jotka työskentelevät nykyajan arkkitehtuurin parissa, johon kuuluu esimerkiksi kovia lattiamateriaaleja, korkeita kattoja, suuria ikkunapintoja, avoimia maisemia eikä usein paljonkaan tekstiilejä. Kinnarps on yhteistyössä Christian Hallerödin kanssa esitellyt erään markkinoiden joustavimmista seinäkeratkaisuista Rezon-järjestelmän myötä. Tämä sisustus- ja järjestelmäseinäke antaa kasvot sanalle joustavuus. Eri materiaaleista valmistetut, eriväriset ja yhdisteltävät moduulit – hieman kuin rakennuspalikat – joiden tarkoituksena on inspiroida käyttäjää rakentamaan, muuttamaan ja uudistamaan mielen, maun ja tarpeen mukaan.

Rezon-seinäkeratkaisu oli osa Kinnarpsin suurta panosta Stockholm Furniture Fair -messuilla. Kokoelmanimen 4xMissions alla esiteltiin Rezonin lisäksi myös täysin uudet tuotesarjat: työ- ja vie

rastuolisarja 9000, työpöytäsarja sarja[f] sekä johtajanja kokouskalustesarja Deciso. Panoksemme esikatselu järjestettiin Tukholmassa, minkä jälkeen tuotteet on tarkoitus vuoden aikana levittää ympäri muuta maailmaa, kertoi Kinnarps Marketing & Sales AB:n toimitusjohtaja Per-Arne Andersson. Tämän kaikkien aikojen suurimman tuotepanoksemme lisäksi olemme kehittäneet ja hienosäätäneet kokonaisratkaisutarjontaamme toimistoon, kouluun ja terveydenhoitoon, Per-Arne kertoo.

Miksi nyt ja miksi näillä tuotteilla?
– Halusimme nyt tarkastella juuri näitä neljää suurta aluetta, ja päädyimme esittelemään samanaikaisesti tulokset, joihin pääseminen on kestänyt yhdestä neljään vuotta. Miten päätitte siitä, mitä piti tehdä? - Käyttäjistä ja jälleenmyyjistä koostuvan suuren ja laajan kontaktiverkostomme ansiosta olimme saaneet runsaasti materiaalia, jonka näkökulmia
käytettiin pohjana näiden neljän tuotesarjan jkehittämiseen. Tuntui tärkeältä kutoa mukaan ja esitellä näkemystämme siitä, mitä on hyvä design – josta muoto on vain osa. Talous, tekniset innovaatiot, toimivuus, ergonomia, käyttäjäystävällisyys, joustavuus, voimavarojen säästäminen ja ympäristöajattelu ovat muita, meille erittäin tärkeitä käsitteen osia. Ajattelemme työssämme siis aina kokonaisuutta. Esimerkkinä muista kolmesta sarjasta sarjan [f] pöydille, jotka on piirtänyt tanskalainen muotoilija Anders Nørgaard, on ominaista keveydestä huolimatta vahvuus. Johan Larsvallin ja Torbjörn Höjerin suunnitteleman
9000-tuolisarjan tärkeimmässä roolissa ovat samannimiset työtuolit. Tässä yhteydessä asiakaskyselyn vastauksista on mm. koottu helppo opas 14 eri kielellä -                                  www. kinnarpscomfortcontrol. com, jotta kaikki voisivat täysin ymmärtää, miten helppoa on säätää optimaalinen istuma-asento. Tai kuten Kinnarps korostaa: erilaisia istuma-asentoja, koska on ergonomisesti tärkeää vaihdella työasentoa päivän aikana. Siksi oli myös kaikkein tärkeintä tuoda säätimet käyttäjän näkyville. Deciso on sarja ”johtajantuoleja”, joihin sisältyy
linjoiltaan puhtaita ja yksinkertaisia pöytiä ja säilytyskalusteita toimistoihin ja kokouksiin. Niissä
englantilaiset Wills Watson+Associates sanovat jatkaneensa skandinaavista perinnettä luomalla eräänlaista pehmeää minimalismia. Erityisesti on nähty vaivaa toimivuuden ja viimeistellyn tuloksen tavoittelussa. Lisäksi vitriini- ja säilytyskaapeissa on kivat takasivut, joilla voidaan parantaa sisustuksen joustavuutta. - Uusilla sarjoilla pyrimme luonnollisesti täyttämään ne suuremmat vaatimukset, joita nykyään asetetaan muun muassa ergonomialle, toimivuudelle ja joustavuudelle. Lisäksi uutuudet luovat mielestämme uuden standardin omissa tuotelajeissaan. Seinäkejärjestelmän suunnittelu- ja käyttömahdollisuudet, toimistotuolien käyttäjäystävällinen mukavuus, pöytäsarjan kevyet levyt ja johtajankalusteiden vahva persoonallisuus. – On varmasti erittäin jännittävää nähdä tulokset, kun tuotteemme nyt tulevat markkinoille, Per-Arne päättää.