Tekstiiliarkkitehtuuri = Synnöven tehtävä

- Ei enää kaihtimia, ajattelin.
Tekstiilisuunnittelija ja sisustaja Synnöve Mork kertoo Soft Walls -näyttelystä, jolla hän herätti huomiota Tukholman kalustemessuilla tässä eräänä vuonna. Näyttelystä, joka onnistui välittämään tunnetta tekstiilistä arkkitehtuurina. Ripustetut huopaliuskat, laserleikatut polyesterikankaat tai rei’itetyt kankaat toimivat ”rakennusmateriaaleina”, luoden tilan tunnetta. Kuviot, tyynyt ja kaihtimet ovat tekstiilien tavallisia käyttömuotoja. Synnöve ja muut näytteilleasettajat, jotka ovat hänen oppilaitaan taideteollisen koulun tekstiililinjalta, antoivat toisenlaisen vision. Aistillisen ja runollisen, samalla tilaa luovan ja toimivan.


Soft Walls oli menestys. Vieraat, joiden joukossa oli paljon myös arkkitehteja, parveilivat graafisesti ytimekkään installaation luona, jonka väreinä oli käytetty mustaa, valkoista ja harmaata. Jonossa oli myös sisäänostajia. Vaikka näyttelyn tarkoituksena ei ollutkaan myynti, myös kaupallinen mielenkiinto oli suurta. - Monet näyttelyn ideoista ovat nyt tuotannossa, hän kertoo. Sitä emme olleet lainkaan suunnitelleet. Tämä tapahtui keväällä 2005. Nyt hän miettii jatkoa. Seuraavalla kerralla ajatuksena on yhdistää tekstiilejä ja valoa konkreettisemmin. Jo Soft Walls -näyttelyssä tuli esiin, että tekstiilimateriaalit toimivat erinomaisesti suojana ja valon suodattajina jajakajina. Nyt valonlähteet aiotaan kuvaannollisesti puhuen kutoa kankaisiin. Antaa niiden valaista ja elää. Valosuunnittelija Gunnar Björs, jonka kanssa Synnöve on aiemminkin tehnyt yhteistyötä, toimii luovana kumppanina ja teknisenä asiantuntijana.

Tilaa luovia tekstiilejä käytettäessä on suurelta osin kyse kehittyneestä tekniikasta. Tieteellisesti kehitetyistä, innovatiivisista materiaaleista, joiden käyttöalueet useimmiten yltävät kauas normaalien sisustusalueiden ulkopuolelle. Laserleikattua polyesterikangasta, kuituoptiikkaa, laadukkaita komposiitteja, hiilikuituja ja prepeg-teippiä – materiaaleilla ja tekniikoilla, joita normaalisti käytetään esimerkiksi lentokoneissa ja kehittyneissä urheiluvälineissä, voidaan luoda tilan tunnetta myös kotona, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Silloin tulokset ovat erilaisia, silmiinpistävämmän nykyaikaisia kuin perinteisillä tekstiileillä. - Materiaalitutkimuksen alalla tehdään niin paljon,
hän toteaa. Uutuuksia näkee kuitenkin harvoin konkreettisessa käytössä. Kansainvälisesti kehitys on kuitenkin ollut käynnissä jo joitakin vuosia. Vuosituhannen vaihteessa alkoi ilmaantua uudenlaisia tekstiiliseinäelementtejä, kuten Teppo Asikaisen aaltoileva huopaseinälevy Soundwave ja myöhemmin Bouroullecsin veljesten palkittu ”kangaskaakeli” North Tile. Lisäksi jo 1980-luvulla kokeilevat arkkitehdit, kuten japanilainen Shigeru Ban, esittelivät kuuluisien Curtain Wall Housen ja Naked Housen kaltaisia rakennuksia, joista ensimmäisessä seinät korvattiin yksinkertaisesti valkoisilla, korkeilla oviverhoilla katosta lattiaan. Jälkimmäisessä käytettiin aallotettua, lasikuidulla vahvistettua muovia. Mutta silloin tekstiilien käyttö tila-ajattelussa ei yltänyt vielä koteihin eikä toimistoympäristöihin. Synnöve Morkin mielestä uusille tekstiiliseinäelementeille
oli myös usein tyypillistä eräänlainen maskuliinisuus. Ne perustuivat matematiikkaan, järjestelmiin ja toistoon, järkeviin näkökantoihin, joihin hän halusi mielellään yhdistää runouden mittasuhteita. Päätymättä tässä tarkoituksessa kuitenkaan söpöyteen ja somistukseen. - Sormeni todella syyhyävät päästä luomaan tiloja tekstiileillä, sitä olen tehnyt niin kauan kuin muistan, hän kertoo.

Hetki, jolloin tämä sai alkunsa, oli se, kun hän aloitti tekstiilialan opettajana taideteollisessa koulussa
1990-luvulla. Hän antoi jo varhain oppilailleen arkkitehtuurin kaltaisia tehtäviä, jotka liittyivät
muun muassa valoon ja varjoon. Hän kutsui mukaan arkkitehtejä, samoin kuin kaihdinten ja tekstiilifantasioiden asiantuntijoita kuten Margot Barolon. Pienestä suureen. Hän myös lähetti opiskelijoita Tukholmaa ympäröiville asuntoalueille, jotka olivat osittain vielä pelkkiä rakennustontteja. Tällä hän pyrki avaamaan heidän silmänsä sisään- ja uloskatsomisen kaltaisille ilmiöille, sille, miten valo ja ääni leviävät, miten ne koetaan. - Rakastan kuvioita, hän kertoo. Mutta en ajatusta, että tekstiileissä pitäisi olla kyse vain kuvioista. Nautin ajastani opettajana, hän mainitsee. Se oli opettavaista ja hyödyllistä. Se opetti hänet myös kehittämään tekstiileihin ja muotoiluun liittyvää kieltä eikä vain selvittämään, mitä hän itse teki. Se oli hänestä aivan ratkaisevaa opiskelijoiden kannalta. Hän oli itse valmistunut taideteollisen koulun tekstiililinjalta vuonna 1980 ja väittää, ettei puhunut siihen aikaan koskaan sanaakaan. Nyt hänen on oltava sekä selkeä että avoin, millaista hän olisi halunnut nähdä enemmän jokapäiväisessä  uotoilukeskustelussa.


Muuten keskustelu pyörii liikaa ”voi miten hienoa”, ”voi miten hyvä” -tasolla, hän miettii.
Liian vähän rakentavaa, kehittävää keskustelua. Niin rikastuttavaa kuin opettajana työskentely olikin, aivan yhtä ihanaa oli palata omien luovien tehtäviensä pariin. Hän pitää yhä yhteyttä moniin aiempiin oppilaisiinsa. Monista on tullut hänen läheisiä ystäviään. Muutamat olivat mukana Soft Walls -näyttelyä tekemässä. Joistakin, kuten nykyään Marimekolla työskentelevästä Anna Danielssonista, on myös tullut äärimmäisen menestyneitä. - On jännittävää nähdä tähden syntyvän, Synnöve kertoo. Annan tapauksessa saattoi heti nähdä, miten erilainen ajattelutapa hänellä oli. Lavastuksesta ja tekstiilien ja muun muotoilun esittelystä on tullut Synnove Morkin väline, pikemminkin tosiasiallista kuin ”normaalia” tekstiilityöskentelyä. ”Pehmeitä seiniä” voi kuitenkin rakentaa monista materiaaleista, ei vain kankaista. Kukat ovat uusin lisäys
hänen arsenaaliinsa, tällä kertaa yhteistyössä maisemaarkkitehti Ulf Nordfjellin kanssa, joka tunnetaan monista suurista puutarhahankkeista. Yhdessä he loivat viime jouluksi Göteborgin legendaariseen puutarhayhdistyksen kasvihuoneeseen installaation. Kaksi kasvien täyttämää pallonmuotoista tilaa asetettiin vastakkain. Toinen niistä muistutti sirkusta, kaoottinen tila täynnä villinvärisillä kukilla koristettuja verhoja, toisessa taas käytettiin vain valkoisia ja vaaleita kukkia, jotka loivat huurteisen kireän ja talvisen tunnelman. - Todella outoa, hän sanoo. Mutta kivaa. Tilateokset voivat syntyä aivan odottamattomalla tavalla. INGRID SOMMAR