Kinnarps yhdeksi Euroopan johtavista toimistokalustajista

Kinnarps, Pohjoismaiden suurin toimisto- ja julkikalustaja, osti Saksalaisen Samas toimistokalusteyrityksen, joka on eräs maan markkinajohtajista. Yritysoston myötä Kinnarpsista tulee yksi Euroopan johtavista kalustetoimittajista ja yritys kasvattaa myös osuuttaan Saksan markkinoista.
- Samaksen hankinta antaa meille hyvän aseman Saksan markkinoilla, joka on johtava toimistokalustamisen markkina-alue Euroopassa, kertoo Henry Jarlsson, Kinnarps-konsernin johtaja. Hankinta vahvistaa asemaamme koko Euroopassa sekä muilla kansainvälisillä markkinoilla.
Hankinta kattaa kaksi tuotantoyksikköä, joukon paikallisesti sovellettuja tuotteita, vahvan brändin sekä mittavan myyntiorganisaation. Hankinnan avulla Kinnarps saavuttaa vahvan läsnäolon markkinoilla, joka on edellytys yrityksen menestymiselle Saksassa.

Kattavat työympäristöjen sisustuspalvelut Euroopassa

Jo ennen Samas-hankintaa Kinnarps oli johtava kalustetoimittaja Euroopassa. Yrityksellä on vientitoimintaa 40 maahan, 16 omaa myyntiorganisaatiota ja 200 myyntinäyttelyä maailmassa. Suomessa Kinnarps on tunnettu toimisto- sisustamisen kokonaispalveluista, joihin kuuluvat niin sisustussuunnittelu kuin toimitus- ja asennuspalvelut.
- Meillä tulee olemaan johtavat tuotteet ja brändit joilla suuntaamme eteenpäin sekä Euroopassa että muilla kansainvälisillä markkinoilla, Henry Jarlsson sanoo. Vahva läsnäolo sekä kokonaisuuksien tarjoaminen antavat meille hyvät edellytykset tulevaisuudessa. Kinnarps-ryhmä on nyt hyvin varustautunut tuleviin koitoksiin sekä tuotteiden, tuotannon että markkinoiden osalta.

Samaksen Saksan toimintojen liikevaihto on noin 100 M€, yhdistettynä Kinnarpsin vuosittaiseen liikevaihtoon luku tulee olemaan noin 450 M€. Yrityksen työntekijöiden määrä tulee käsittämään yhteensä 2500 henkilöä. Samas on Saksassa hyvin tunnettu brändeistä Drabert, Martin Stroll, Fortschritt, MBT sekä Schärf. Yrityksen tuotteet ovat muotoilultaan ja ergonomialtaan huipputasoa.

Lisätietoja: 
Henrik Slotte, toimitusjohtaja Kinnarps Oy
puh. 020 7561 202