image

Työympäristöllä on väliä

Työhyvinvointi on tärkeä ja ajankohtainen asia, sillä työpahoinvointikulut ovat Suomessa kasvaneet. Samaan aikaan työtä tekevät ikäluokat pienenevät ja työuria olisi pidennettävä. Miten ihmiset mieltävät työympäristön vaikutuksen  työhyvinvointiin? Päätimme tutkia asiaa.

Tutkimus sen kertoo
Ottaaksemme tarkemmin selkoa yritysten päättäjien mielipiteistä
teetimme työhyvinvointi- ja tuottavuuskyselyn* huhtikuussa
2011. Kyselyyn vastasi liki 1600 henkeä. Lähes kaikkien
mielestä työympäristö on tärkeä hyvinvoinnin osatekijä.

Pieni panostus, suuri hyöty
Omaan kokemukseemme nojaten toteamme, että verrattaessa
palkka- ja työympäristön ylläpitoon liittyviä kuluja, hyvinvointiin
sijoitettu panos ei juurikaan näyttäisi kasvattavan budjettia.
Työpisteen hinta on reilusti alle yksi prosentti siinä työsken-
televän henkilön palkasta. Pienellä panoksella saadaansuuri
hyöty. Panostamatta jättäminen sen sijaan kerryttää yrityksille
ja yhteiskunnalle monenlaisia kuluja, suuriakin.

Viihtyisä työympäristö on osa yrityksen imagoa
Yritykselle paras ja kokonaisedullisin sisustusratkaisu
on sen toimintaan sopivaksi suunniteltu. Persoonallinen,
oman näköinen sisustus tuottaa panostuksenpian takaisin
ja tuo yritykselle myös monia rahassa mittaamattomia etuja,
esimerkiksi yritysimagon vahvistumisen, joka puolestaan
yhdessä viihtyisyyden kanssa vaikuttaa positiivisesti
henkilökunnan pysyvyyteen ja sitoutumiseen. Viihtyisään
työpaikkaan tulee mielellään aamuisin työhön.

Lue tutkimustiedote
Lue lisää työympäristön ergonomiasta

*) Työhyvinvointi- ja tuottavuuskysely:
Vastausmäärä: 1591 kpl, Asuinpaikka: Pääkaupunkiseutu
noin 42%, Länsi-Suomi noin 25%, Muu Etelä-Suomi 17%,
Muu Suomi 16 %. Sukupuoli: Naisia noin 72%, miehiä 28%.
Henkilökunnan määrä organisaatiossa: 50-250 henkeä noin
44%, alle 50 henkeä 32%, 250-500 henkeä 14%. Tehtävä
organisaatiossa: Johto noin 33%, talous noin 20%, myynti
noin 10%, markkinointi noin 8%.
Toteutus Soprano Oyj.

image

Kinnarps Oy
Rälssintie 2 00720 Helsinki
puh. 020 7561 200 email: kinnarps@kinnarps.fi